Päivätyö on viime aikoina venynyt yöhön asti, joten sarjis tulee kunhan ehtii.
Ensin kauhea tohina.
Sitten herätetään keskellä yötä.
Annetaan ruokaa (hyvä juttu) ja käydään lenkillä täysin käsittämättömään aikaan (ihme juttu). Aivan sama, ei mulla vielä ole hätä. Sitten seuraa hirveä härdelli, jossa autoon nostellaan kauhea määrä tavaraa ja lopuksi meidät. Autolla ajetaan kaverin luokse, mutta kyytiin ei nouse kaveri, vaan jotain ihme ihmisiä. Sitten ajetaan taas vähän matkaa, käydään autosta ulkona, nähdään toisia kavereita ja vähän tuntemattomiakin koiria, mennään takaisin autoon ja ajetaan vielä vähän matkaa. Sitten ihmiset lähtevät autosta ja jättävät meidät sinne olemaan. Hyvä sauma jatkaa unia.
Jossain vaiheessa ajetaan taas ja tullaan johonkin aivan outoon paikkaan. Häkit nostetaan sisälle ja meidät häkkeihin. Ilmeisesti samassa talossa on pari kaveria, mutta tarkempaa tuttavuutta ei ehdi tehdä. Pari sanaa ennättää vaihtaa; hepuilla ei ole sen kummempaa aavistusta touhusta.
Lenkkeillään uusissa maastoissa, ihan piristävää. Sapuska on samaa vanhaa. Välillä nameja, mukavaa. Ja lisää autoilua. Yrittävät varmaan eksyttää meitä. Tarpeetonta, ollaan kyllä jo pihalla.
Autoilua jatkuu niin kauan että tulee jo pimeää. Lopulta palataan outoon taloon nukkumaan. Aamulla ruokaa, lenkki ja - arvaatteko? - lisää autoilua!
No nyt ruvetaan tulemaan tutumman oloiseen paikkaan. Hirvee määrä autoja, ihmisiä ja koiria. Tää on näyttely! Eipä mitään, vedetään rutiinilla. Eilen tavattuja tyyppejä on lähimaastossa, samoin meidän kämppikset. Niilläkin taitaa olla ihmiset mukana. Vetelen häkissä tirsoja, ihmiset kyllä herättelee kun oma vuoro lähestyy.
- Olisit muuten voinu mullekin sanoa että mennään näyttelyyn.
- Kyllä sitä on sulle hoettu viimeiset kaksi viikkoa, sä et vaan ikinä kuuntele.
- Ai jaa. No siis kuitenkin. Meidän vuoro tuli, käytiin näyttäytymässä ja tultiin pois. Mites muuten meni? Voitettiinko?
- No ei tosiaankaan. Sininen nauha tuli että rapsahti.
- Siis täh? Ei voi olla totta?!
(koira miettii hetken)
- ...onkse hyvä vai huono?
- No sanotaan että paremminkin olis voinu mennä. Doriksella meni paremmin, se tuli neljänneksi.
- Äh. No jotain se ronkkiva ihminen puheli siinä selästä ja jaloista, mutta en mä sitä jaksanu kuunnella...
- Nii-i...
- No siis kummiski me sit mentiin takas sinne taloon ja vähän lenkkeiltiin ja nyt ollaan sit tässä ja mitäs sit?
- No täällä ollaan vielä huomiseen asti ja sitten mennään kotiin ja sitten mä julkaisen jälleen yhden sarjakuvan ja alan piirtää seuraavaa.
Onko häpeä, että jokin elokuva vetoaa suurempaan yleisöön kuin toinen? Vai onko niin, että elokuva, joka löytää yleisönsä, löytää myös rahoituksensa? (Paitsi että yleensä tarvitaan rahoitusta ennen kuin on elokuvaa, jolla olisi yleisöä.) Ja jos on mahdollisuus investoida kulttuuriin, niin että investointi tuottaa, miksei sitä voisi tehdä?
Mä vaan kysyn.
Corgisarjiksia on toivottu lisää. Koetan saada seuraavan osan valmiiksi sunnuntaiksi. Pysykää kanavalla!
Tämä on näköjään sen sortin flunssaa, joka ei nosta kuumetta, onpahan muuten vain tympeä olo.
Koko viikon on ollut väsynyt olo ja vaikea keskittyä. Tänä aamuna herätessä oli kurkku kipeä ja SAP-akatemian viimeisen viikon viimeinen päivä edessä. Samperi, sisulla vain töihin.
Asiaa ei ollut kuin puolen päivän edestä. Sertifikaattikokeen jätän suosiolla myöhemmäksi, nyt ei pysty keskittymään. Vielä pitää ratkoa ongelmaa iltapäivällä, joka homma venyy ärsyttävän myöhään. Lopulta totean että tässä tarvitaan sellaisia pääsyoikeuksia, joita minulla ei ole, ja lähden kotiin potemaan niin kauan kuin pystyn vielä ajamaan autoa. Tässä nyt sitten niiskutan, katselen telkkarista Leijonamiestä ja bloggaan.
Satunnainen huomio: Gigantti mainostaa "Tätä on odotettu enemmän kuin tuhlaajapojan paluuta." Mutta eikös tuhlaajapojan paluu ollut yllätys?
Toinen satunnainen huomio: mainostivat jotakin uutta ohjelmaa, jossa perheen poissaollessa heidän elämäntapansa muutetaan ekologiseksi. Tulee jotenkin mieleen, että tämä taitaa taas kuulua näihin ohjelmiin, joissa kauhistellaan toisten ruokottomia tapoja tai naureskellaan toisten tietämättömyydelle. Tässä pätee vanha totuus, että vahingonilo on se paras ja aidoin ilo...
Vaaleissa kannatus mitataan. Jotenkin vain tuntuu, että voidakseen ymmärtää ja kunnioittaa toisten kulttuurillista ja uskonnollista identiteettiä pitäisi olla jonkinlainen käsitys omasta vastaavasta. Juuri tämä oma identiteetti tuntuu Suomessa jostain syystä kovin helposti unohtuvan. Siksiköhän meidän on niin kovin vaikea kohdata sellaisia ihmisiä, joilla on vahva käsitys itsestään ja taustastaan? Siksikö reaktiot heilahtelevat sinisilmäisestä ihailusta silkkaan rasismiin olematta (harvoja poikkeuksia lukuunottamatta) juurikaan siltä väliltä?
Mä vaan kysyn.
Matkailu avartaa - ainakin lompakkoa.
Kysymys nro 1: miksei Suomen luonnonvaroja etsi suomalainen yhtiö?
Kysymys nro 2: tuleeko Ranuasta Suomen Kiiruna?
Lupaukset ovatkin sitten utopistisia. Kun tavallisesti töpselihybridiä ladataan yön yli ja ajetaan 50 mailia (vajaat 80 km), EEStor lupaa, että heidän kondensaattorillaan voi viiden minuutin latauksella ajaa 500 mailia (vajaat 800 km).
Lasketaanpa hetki. "Yön yli" on epämääräisesti sanottu, mutta oletetaan sen tarkoittavan reilua kahdeksaa tuntia, noin 500 minuuttia. Toisin sanoen kondensaattoriin pitäisi saada kymmenkertainen määrä energiaa sadasosassa ajasta - eli latausvirran pitäisi olla tuhatkertainen. Tietenkään akun hyötysuhde ei ole 100 %, joten huomioidaan se: oletetaan, että akun häviöt ovat 30 % ja kondensaattorin lähes olemattomat. Silti tarvitaan 700-kertainen latausvirta. Jos akkua on ladattu esim. 20 A virralla, pitäisi saada viideksi minuutiksi 1400 A virta, jos jännite pidetään samana. Siirtojohdossa kulkevaa virtaa voi pienentää jännitettä nostamalla, mutta kaapelit ja liittimet pitää uusia samalla, ja kilovolttien jännitteillä ja satojen ampeerien virroilla niistä tulee jo aika suuria ja painavia.
Superkondensaattori on siis mielenkiintoinen ajatus, mutta suokaa anteeksi jos suhtaudun käytännön toteutukseen lievällä varauksella.
Tekstit
Kaikki kommentit
